KMMK:n Toimintasuunnitelma vuodelle 2021

 

Vaikka korona sotkeekin vielä elämäämme, on kerhomme suunnitelmissa aktiivinen kausi tulevalle kesälle. Neuvottelujen jälkeen saimme kasaan erittäin onnistuneen speedwayjoukkueen, joka lähtee metsästämään mestaruutta kaudelle 2021. Joukkueen runkona kerhomme Tero Aarnio ja Niklas Säyriö edustavat maamme parhaimmistoa ja kun Varkauden Jesse Mustonen vielä täydentää joukkuetta on sillä mahdollisuuksia hyvään tulokseen SM-liigassa. Joukkueen nimeksi tuli Ampiais-Ankkurit sekä meidän, että Varkauden kerhojemme aikaisempien joukkueiden nimestä.

Yhden liigakilpailun lisäksi on suunnitelmissamme järjestää ainakin yksi kilpailu joko kansallisentason, tai jonkinlaisen Baltic-yhteistyön puitteissa. Myös Jappiukkoja kutsutaan taas radallemme ja tietenkin perinteiset Openit kuuluvat syksyn suunnitelmiin. Myös nuoria on tarkoituksemme kutsua 125 cc ajopäiviin, joissa kerhomme ”satapiikki speedwaypyörää” voi kokeilla ja hakea tuntumaa lajiin.

Radan ja sen ympäristön kunnostamiseen oli suunnitelmissamme satsata voimakkaammin ja haimmekin UPM:n 100-vuotissäätiöltä apurahaa ko. toimiin. Meille kuitenkin tuli apua arvaamattomalta taholta. Niskalantien varressa olevalta tietyömaalta tarjottiin kerhollemme joutomaata rata-alueen kunnostukseen ja meillä tarjous otettiin tyytyväisyydellä vastaan.  Näin ollen suunniteltu pelastustie radalta Sorakuopantielle saadaan toteutettua heidän avullaan ja myös muuta katsomon parannusta ja maisemointiapua on heiltä tulossa. Rata-aitaa on kevään sään salliessa tarkoitus parantaa sekä turvallisuuden, että ulkonäön kohentamiseksi. Siihen tietenkin taas tarvitsemme sitä talkoohenkistä työvoimaa niiden toteutukseen. Myös itse kilparataa aloitettiin kunnostamaan jo viime syksynä. Sekin saa kesään mennessä hieman uuden profiilin kaarteiden muotoilun myötä ja radan kaadot korjataan niin, ettei vettä jäisi radalle seisomaan.

Jonkinlaisia vapaa-ajan viettotapahtumia myös harkitaan kesälle, missä perinteisesti talkooasiat hoidetaan puhumalla, mutta harjakaisia vietetään ihan oikealla tavalla. Tällä pyrimme aktivoimaan jäsenistöämme kerhotoimintaan sekä lisäämään jäsenmäärää.

Varainhankintamme perustuu edelleenkin jäsenmaksuihin, kilpailutapahtumien tuottoon ja mahdollisiin avustuksiin. Sopivalla toiminnallamme pysyy kerhomme pyörät pyörimässä ja jatkuvuus taattuna.

Kerhon virallinen internet- sivusto toimii tiedotuskanavana. Sähköpostiosoitteita toivomme lisää jäseniltämme tulevista kerhomme toimintaa tiedotettavista asioista informoidaksemme kaikille.

Suosiollista alkanutta urheiluvuotta 2021,

KMMK:n hallitus